Financial Times sijoittaa Trustlyn ja 12 ruotsalaista yritystä Euroopan nopeimmin kasvavien yritysten joukkoon

07 Apr - 2017

Financial Times sijoittaa Trustlyn ja 12 ruotsalaista yritystä Euroopan nopeimmin kasvavien yritysten joukkoon

Tukholma, 7. huhtikuuta 2017: Trustly on rankattu numerolle 242 Financial Timesin Euroopan 1000 nopeimmin kasvavan yrityksen listalle, raportissa ”FT 1000: Europe’s Fastest Growing Companies”, joka julkaistiin aiemmin tänään.

FT1000-lista perustuu yrityksen liikevaihdon kasvuun, työntekijöiden määrään ja voittoon ennen veroja vuosina 2012–2015.

”Olemme ylpeitä siitä, että olemme FT1000-listan ylimmällä neljänneksellä, se antaa painoarvoa viime vuosien hienolle kasvullemme. Tänä aikana olemme laajentuneet 8:sta 29 eurooppalaiselle markkina-alueelle, käsitelleet miljoonien kuluttajien pankkitililtä pankkitilille -maksuja ja onnistuneet luomaan selvästi positiivisia vaikutuksia asiakkaillemme eri puolella Eurooppaa. Meillä on markkinoiden paras pankkiverkosto ja yhdistämme nyt Euroopassa 3 375 pankkia”, Trustlyn toimitusjohtaja Oscar Berglund sanoo.

” Kun verkkokauppias solmii yhden ainoan sopimuksen Trustlyn kanssa, voi hän myydä tuotteitaan ja palveluitaan asiakkailleen kaikissa niissä 29 maassa, joissa toimimme. Jatkamme pankkiverkoston laajentamista ja kehitämme edelleen verkkokaupan maksuratkaisuja siten, että kuluttaja ja kauppiaat voivat lähettää ja vastaanottaa maksuja mahdollisimman nopeasti, yksinkertaisesti ja varmasti – niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin”, Berglund jatkaa.

Kaikki FT1000-listalla olevat ruotsalaiset yritykset:

1) FEO Media (Games Industry)
2) iZettle (fintech)
3) Fyndiq (e-commerce)
4) Storytel (media)
5) Widespace (advertising)
6) Trustly (fintech)7) Spotify (media)
8) Bannerflow (advertising)
9) Accedo (technology)
10) G5 Games (games industry)
11) Trippus (technology)
12) Telavox (telecoms)
13) Limes Audio (telecoms)

FT1000-yrityksen tulee täyttää alla olevat kriteerit:

  • Liikevaihto, joka ylitti vuonna 2012 yli 100 000 EUR.
  • Liikevaihto, joka ylitti vuonna 2015 yli 1,5 miljoonaa EUR.
  • Itsenäinen yritys (ei tytäryhtiö tai minkäänlainen sivuliike)
  • Pääkonttori yhdessä 31 Euroopan maasta

Trustlyn saavutukset vuonna 2016:

  • Käsitellyt 30 miljardin kruunun maksuvolyymin (3,2 miljardia EUR) vuonna 2016
  • Käsitellyt 400 miljoonan edestä kuluttajien maksuja ja siirtoja yli 29 eurooppalaisessa maassa
  • Työntekijöiden määrä on noussut 65 henkilöllä vuonna 2016, työntekijöitä on nyt yhteensä 150.
  • Avannut Lontooseen toimipisteen, jossa on 6 työntekijää.

Tietoa Trustlysta

Trustly Group AB on ruotsalainen vuonna 2008 perustettu FinTech-yritys, joka tarjoaa nopeita, yksinkertaisia ja turvallisia verkkomaksuja suoraan pankkitililtä. Trustlyn B2B-maksuratkaisut houkuttelevat maailmanlaajuisia verkkokauppa-, rahoituspalvelu-, matka- ja peliyrityksiä. Yrityksen on ennustettu olevan yksi eurooppalaisista yrityksistä, jotka mullistavat FinTechCity Londonin rahoitusalan palvelusektorin. Vuosina 2015 ja 2016 Trustly valittiin Dagens Industri -lehden Gasell-yritykseksi.

Trustlylla on 150 työntekijää, ja se tarjoaa palveluitaan 29 maassa sekä yhdistää yli 190 pankkia Euroopassa. Trustly on Ruotsin Finanssivalvonnan valvoma ruotsalainen maksulaitos, jolla on lupa tarjota maksupalveluita EU:n/ETAn alueella. Lue lisää osoitteessa www.trustly.com.

Yhteystiedot lehdistölle

Kristin Andersson, Communications Manager

Kristin Andersson

Communications Manager


+46705857818